Viimeisin päivitys:

Uutiset

Klikkaa takaisin 2009 raportteihin

Kouvola SM III ja IIII 2008.

Perinteinen kisaraportti Kouvolasta jää tekemättä kuvien puuttumisen vuoksi joten lyhyesti virsi kaunis. Lauantaina voitin ja nousin pisteissä Pekan kantaan kun Pekka oli vasta 8:s pienen epäonnen siivittämänä. Sunnuntaina ratkaistiin siis mestaruus!! Finaalin tokassa mutkassa olin paalulla kun Musta Pekka antoi pienen pusun takakonttiin ja minä pihalle. Jäin siinä rytäkässä viimeiseksi ja kun Pekka oli vielä hieman nopeampi niin se oli sillä selvä, Pekka siis voitti ja minä toinen näinollen Pekka vei mestaruuden minä toinen ja Eki kolmas. Menipähän muuten Finaalissa taas ohjausservo, että semmosta! 

Kiitokset kaikille jotka ovat palautetta antaneet kisaraporteista! Ensi vuonna pyritään saamaan hyviä kuvia jokaisesta kilpailusta joten raportteja kolahtelee sitä mukaan!

-Stonde-

 

sm_kolmikko.jpg

 


norrkping_2171.jpg

Näin se alkoi Suomi poikien matka kohti ensimmäistä ulkomaan LS-5 kisaa. matkaan lähtivät, Minä, Mikke, Pekka, Eki ja Pasi joka jo matkan alussa ristittiin kummelin mekaanikon mukaan stefaksi, "Stefa hoitaa niin se on jämpti"

norrkping_002.jpg 

Ruotsin Lilla STCC sarjan osakilpailu oli mitä parhain mittari näyttämään mihin Suomi pojan rahkeet riittää. Svenssonit kun ovat osallistuneet MM ja EM kilpailuihin hyvällä menestyksellä jo vuosien ajan. Torstai ilalla saavuttiin ryhmä rämän kanssa upouudelle Norrköpingin radalle ja samantien ihastelemaan tulevaa kisapaikkaa. Rata näytti todella haastavalta esim. 45:n asteen kulmassa kaartuva oikea mutka johon tullaan täyttä laulua, siinä nähtiinkin viikonlopun komeimmat loikat! Eikä Suomalaisten toimesta. Nurmialueet ja ajajakoroke olivat maailman luokkaa, ainoa mikä ei ollut vielä valmistunut oli varikkoalue mutta telttavarikko ajoi hyvin asiansaPerjantai treenipäivä:

Kokopäiväksi luvattu aurinkoista keliä, hienoa! Siinä sitä joka ukko heti aamu kasilta radalle ja stefa kellottamaan aikoja. Välillä Suomi pojat koitteli rajoja enemmänkin jolloin tuntui että stefa oli radan nopein. Stefa meinaa pinkosi radalle nostamaan autoja nurtsilta kuin sadan metrin sprintteri, tais siinä miehelle kuumakin tulla! Paikalla oli myös Ruotsin nt24 kanava joka teki pienen reportaasin Lilla STCC:ä. joka onkin täys Suomalaisia!

Linkki: http://www.nt.se/video/Default.aspx?tab=1&mp=4019462&autoplay=true

stefa_hikoaa.jpg

Pekalla ja Ekillä ei tainnut nurmialueita lukuunottamatta olla mitään ongelmaa, kaikki pelas!

Minä ja Mikke taas mekattiin aika lailla.

norrkping_0473.jpg

Mikke meinasikin turhautuneena heittää pyyhkeen kehään kun kone ongelmat vaivasi, pieni paussi oli paikallaan ja hieman jeesiä niin Mikke olikin yhtä hymyä loppu päivän. Itselläkin ongelmia takapidon kanssa alkuun ja ohjausservo takerteli mikä loppujen lopuksi sanoi sopimuksen irti ja tietysti suoralla, täydestä vauhdista! Servon vaihdon jälkeen viimeiset 4 tuntia päästelin menee sitte oikein kunnolla ja sainkin auton todella hyväksi ajaa. Treenien päätteeksi kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä autoihinsa. Itselle muodostui ongelma taas renkaista koska juuri se eturengas minkä sain mieleisekseni oli loppu jokaiselta. Illalla käytiin järjestävän seuran RBN:n kerhotiloissa ja voi pojat mikä mesta, oli mini-z radat ja systeemit! Oli pojilla iso kuulerikin täytettynä urheilujuomalla josta pystyi nauttimaan suihkun jälkeen.

Lauantai alkuerä päivä:

Aamuksi luvattu aurinkoa ja aamupäivästä sadetta, kiesus! Aamutreenit ja yksi alkueräkierros saatiin ajettu kunnes Esteri repesi. Todettiin porukassa että olihan stefa vapaa päivänsä ansainnut. Päivä menikin hieman mekatessa, syödessä ratakioskin loistavia hampurilaisia ja nauttien hieman virvokkeita. Lähinnä piimää!

norrkping_piim.jpg

Hienona yllärinä kilpailun tuomari kävi kysäsemässä josko siirretään yksi alkuerä sunnuntai aamuun koska oli luvattu upeeta keliä koko päiväksi ja tottahan tuo meille passas. Ilta karkelot oli radalla jotain muuta mitä finnjävle on yleensä tottunu näkemään. Kaikki paikalla olleet kilpailijat ja järjestävän seuran porukka jäivät grillailemaan ja osa haki myös perheensä radalle jos sattui nurkilla asumaan. Aivan loistavaa yhteiseen henkeen puhaltavaa meininkiä. Hurriganeskin raikasi radalla kun innokkaaksi faniksi osottautunut svenski soitteli koko tuotantoa pienessä piimässä. Ketoon peipi ketoon!!

Sunnuntai Finaali päivä:

Aamusta selvisi että vapaata treenia tunti ennen kisoja. Meille osui kuin nyrkki silmään koska pieniä muutoksia autoihin oli tehty eikä tarvinnu alkuerässä käydä arpomassa. Eturenkaita yritin vielä metsästää mutta kenelläkään ei ollu sitä mitä kaipailin, no niillä mentiin mitä löytyi. Toinen mikä vaivasi oli koneen täydellinen alaväännön puute, aina mutkasta lähtiessä otti svenski 3-4 metriä eroa. Alkuerien tulos oli kuitenkin kohtuullisen hyvä vaikka paremminkin ois voinu mennä. alkuerien jälkeen olin sijalla 9, Pekka 10, Eki ja Mikke reilusti toisella kymmenellä. Semifinaaleita odotellessa vaihdoin takavakaajan joka alkuerässä oli menny poikki, sekin kertoo radan rajuudesta jotain jos 4mm. vakaaja menee poikki.

A-Semifinaalissa oltiin Ekin kanssa ja B-Semifinaalissa oli Pekka ja Mikke. Itse pääsin suoraan A-Finaaliin vaikka välillä tiukkaa tekikin Törnblomin kanssa. Eki joutui ns, aikavertailuun mutta nopea yksitäinen aika nosti miehen loppujen lopuksi finaaliin.

B-Semifinaali oli Pekalle helppo nakki ainakin kun muutama ukko kietas ittensä kankaalle. Mikkekin pääsi loistavasti suoraan Finaaliin. Näin siis koko Suomi tiimi Finaalissa ja taidettiinpa olla ainoat HARM kuljettajat

Lähtöjärjestys: Pekka 4, Minä 7, Mikke 8 ja Eki 10.

Finaalia ennen vaihdoin taas takavakaajan joka meni poikki mutta muuten aika rauhassa odoteltiin Finaalin alkua ja katseltiin muiden touhuja.

norrkping_091.jpg

norrkping_107.jpg

norrkping_263.jpg

                       
norrkping_pohjoismaiden_mestarin_pirssi.jpg
 
norrkping_joku_jnnssn.jpg

 

 A-Finaali: 

Juuri ennen Finaalia ryöpsähti kunnon sadekuuro ja samantien alkoi hirvee suhina varikolla, jengi kippas jos jonkinlaista sadekiekkoa. Suomen pojat veti taktisen kuvion ja Eki otti teknisen kympin jotta saatiin lisä aikaa radan kuivumiselle. Pari minuuttia ennen Finaalia tuli taas hirvee härdelli ja kaikki kamat tuntui olevan levällään, vieläkun kilpailun tuomari otti jo toista kertaa ajajakorokkeen viimeisen pallin niin revi nyt siltä se alta. Onneksi sain paikan korokkeelta ja stefa nosti auton suoraan lähtöruutuun ilman lämmittelyä. Eka lähtö oli aina harjoituslähtö joilloin lähdettiin normaaliin tapaan kuitenkaan ketään ohittamatta, kierros ja uudestaan lähtöruudukkuun. Ruotsinlippu heilui ja niin lähdettiin matkaan, Ekassa mutkassa oli jo hässäkkää kun neljä autoa puolimärällä asfaltilla taisteli paremmuudesta ja nousinkin hetkeksi kolmanneksi mutta märkä rata teki tenän ja nurmikko kutsui. Rata kuitenkin rupesi kuivumaan yllättävän nopeasti ja sainkin pyyhittyä muutaman päänahan, ajoinkin jo Pekan kiinni ja yritin ohi mutta vielä hieman kostea rata ja ajolinjan ulkopuolelle ajautuminen tuli spinnaus ja takarenkaat nurmikolla. Stefallakin oli samaan aikaan hommia kun etsiskeli Ekin autoa takasuoralla. Minä se vaan kilttinä poikana odottelin joska joku svensson kävis nostamassa auton takaisin radalle. Loppu menikin ajaessa aika rauhassa ilman mitään tiukkoja tilanteita ja niin taisi olla jokaisella Suomalaisella. Lopputulos kilpailuista oli positiivinen olihan sitä haastettu todella kovatasoisia kuskeja ja osa jopa tehdaskuskeja,vaikka vähän hampaankoloon jäikin! Jätetään ens kertaan!

Kisojen jälkeen kaikilla oli loistava fiilis ja todettiinkin ettei varmasti ole viimeinen kisamatka!

Ensi vuonna Norjaan PM skaboihin!  

LOPPUTULOKSETnorrkping_275.jpg:

 

 

 

 

 

 

    

 

  

 

 

Kuvat: Eki Kantanen, Kiitos! vaikka ajokuvat jäivät rataruusujen varjoon!

Lisää kuvia galleriassa!!


 

 sm_2._1_.jpg 

Kisoja edeltävänä iltana laittelin kisarassia vielä iskuun ja harmaita hiuksia tuotti viime testi joka meni aivan poskelleen. Aamulla kamat kantoon ja kisapaikalle, tällä kertaa termarikin tuli mukaan. Tallipomo Mikke oli pystyttänyt Motorhomen sateen varalta, homma pelaa HARM tiimissä! Taas jälleen odoteltiin radan kuivumista koko eräharjoitusten ajan, joissa piti nuo säätö muutokset käydä läpi. Aika-ajoihin rata oli ajettavassa kunnossa mutta 2 ekaa eräkierrosta meni hakiessa autoon jonkinlaista tolkkua. Kolmanteen sain jotenkin toimimaan vaikka yliohjaaminen sai rintazenoahin välillä ylikerroksille. Spinnailuista ja vaikeasta erästä huolimatta, yllätys oli toinen sija 3:n ajetun erän jälkeen. Neljänteen yritin laimentaa yliohjaamista mutta radan koko ajan lämmetessä auto oli vielä hankalampi eikä parannusta tullut. Eki sai viimeisessa erässa puristettua lisää vauhtia päästen mun ohi ollen aika-ajojen toinen. Pekka oli koko päivä todella nopea ja tyytyväinen auton käyttäytymiseen. Pekka olikin koko edeltävän viikon Veinin kanssa hakenu autoa paremmaksi joka tuotti tulosta. 

Saamieni tietojen  mukaan Pekalla oli myös takataskussaan salainen ase jolla saadaan vauhti muilta pois!  Tammiston paparazzi saapui paikalle joka sai ikuistettua tämän TOP SECRET aseen käytön!

pekka_polkee.jpg  

Elämänsä parasta kilpailua ajava Mikke oli edellisen päivän tehny testiä oikein olan takaa Tattarisuolla joka latoi mieheen itseluottamusta ja vauhtia. Suoraan A-Finaaliin, viides sija!!

mikke.jpg

Nousufinaalien jälkeen A-Finaaliin lähti 6 HARM kuskia ja ainoastaan 2 FG kuljettajaa

1 Lilla Pekka

2 Eki ja sen broidi

3 Stonde eli minä  

4 Jonni

5 Mikke  "Tallipomo"  

6 Marco Käyhkö "mies joka kulkee pannun alunen päässä"

7 Ilpo "HARM junior"

8 Teemu Karvanen  alias Assoracing

A-Finaali:

Tein muutaman tosi mokan autoon ennen Finaalia jonka takia Pekan ja Ekin kantaan ei ollu mitään asiaa. 3 sijan pitäminenkään ei ollu helppoa, vauhtia oli kuitenkin pidettävä kun takaa tultiin sen verran kovaa. Ekan kerran pääsuoran jälkeiseen mutkaan tultaessa yritin pitää vauhtia mutta väärän rengas valinnan takia aliohjaaminen oli niin rajua että ajoin ulos.

pihalle.jpg

No siinä putosinkin aivan hännille, nyt ei auttanut kun ajella varovasti eikä ottaa turhia riskejä. Auto oli todella hankala ajaa kun joka paikkaan piti tulla todella hiljaa muuten olisi ollu taas pihalla. Nyt vaan kytättiin muiden virheitä ja niitähän tuli. Nousin takaisin kolmanneksij  jonka Jonnin painostuksessa tiukan väännön jälkeen sain pidettyä loppuun asti vielä hiemän kolareista kärsineellä autolla.

mj.jpg

Pekka ja Eki veti ihan omilla kierroksillaan ja näytti kansalle todella tiukkaa kisaamista. Pekkakin oli valinnut hieman väärät renkaat Finaaliin ja näin joitui kärjessä pitämään todella tiukkaa ajolinjaa koska Eki oli nopeampi ja koputteli konttiin. Pekka sai pidettyä Ekin takanaan koko puolituntisen ja näin kauden ensimmäinen voitto toisessa osakilpailussa. Ekille karvas tappio vaikkakin oli nopeampi, taas toinen. Ensimmäinen voitto jää siis odottamaan tulevaisuuteen, ehkä jo Kouvolassa!

krki.jpg

Miken kisa ei menny ihan putkeen, pari ajovirhettä ja Stop and Go rangaistus perään ajamisesta piti miehen pois kärjen tuntumasta. Mikelle kuitenkin elamänsä paras tulos, 5. ja olihan Miken hymy herkässä omasta suorituksestaan. Tervetuloa kärkikastiin!!

 

tulokset.jpg

Tänä vuonna olemme SM-sarjaan saaneet ulkomaalaisiakin mukaan. Tony Tooming Virosta joka ajoi loistavasti koko päivän ja on kehittynyt viime kilpailusta todella paljon. Tooming ajoi itsensä B-Finaaliin pudoten ensimmäisenä A-Finaalipaikalta.

 

tony_tooming.jpg

Päivän upeimmasta donitsista vastasi Veikko, joka on ainut näkemäni kuljettaja joka saa GRP:n savuamaaan!!

nakki_palaa.jpg

Sarjatilanne kahden osakilpailun jälkeen:

 

sarjatilanne.jpg

Kuvat: Tomas Hassel, Kiitos


9.jpg 

Alku päivään oli mitä mahtavin, eväät  jäi tallin lattialle ja radalle saavuttaessa äijät imuroi rataa vedestä. Odotettavissa siis taas jälleen sadekelin liukastelua. Ensimmäiseen eräharjoitukseen ei oikeastaan kukaan viitsinyt lähteä liukastelemaan kun odoteltiin radan kuivumista. Toiseen lähdettiin kokeilemaan mitä sais aikaan, no 3 kierrosta jaksoin liukastella. Toiseen aika-ajoon vasta rata rupesi kuivumaan jossa jo pysty vähän ajamaankin, toinen aika-ajo oikeutti sijaan 4.

Kaikki siis viimeisen aika-ajon varassa kaikkien kanssa kilpailijoiden parantaessa sijoituksiaan. Nyt pääsi vetää täysin kuivalla radalla ja eturengas kokeilu osu nappiin kun ylipäänsä niitä ei ollu. Nyt siis uran ensimmäinen paalupaikka Ekin painostuksesta huolimatta!!

A-Finaalin suoraan:

1 Minä

2 "Kuin raivo härkä" Eki

3 "Handupumpulla" Pasi

4 "Mr.Märkäkeli" Jerry

5 Ja uransa parhaimman suorituksen ja vauhtia lisää saanut "THE" Ilpo

Pekan monivuotinen dominointi aika-ajoissa murskattiin täysin joka joutui tyytymään sijaan 8 ja näyttämään osaamistaan B-Finaalissa, josta 3 nousee A-finaaliin.Näinhän siinä kävikin,Pekka oli aivan ylivoimaisesti B-finaalin nopein kuski ja sitä myöten A-Finaaliin. Muut A-Finaaliin nousijat Marko Nurmi jolla vaikeuksia ja ihan pieniä huolimattomuus virheitä varikolla ja Marco Käyhkö jolla myös taisi olla epäonnea päivän aikana.

Mr.Racingfactory eli Mikke oli todella lähellä A-Finaali paikkaa mutta pieni pusu ja kolmannen sijan menetys herpaannutti miehen yliyrittämiseen joka kostautui pieninä ajovirheinä.Mutta ei se miekkosta haitannu, koko päivän ukko hoki "on tää kilpaileminen kivaa" Artsin sekottaessa setuppia ja sparratessa Miken psyykettä. Artsia katellessa tuli vähän sama fiilis kun ois katellu pesukonetta linkous päällä, ai et meni pää pyörryksiin. Hauska hemmo ja virtaa riittää!

A-Finaali:

Ennen lähtöä kysyin Ekiltä että otettaisko alku rauhallisesti yritetään ottaa muihin turvallinen rako ja sitten katotaan kuka on kuka, johon Eki rauhallisena" joo aattelin ihan samaa" 

No en tiedä mitä salaattia tämä niin rauhallinen kaveri veti seuraavat 30 minuuttia kun sen hemmetinmoinen taistelu ykköspaikasta alko jo ekassa mutkassa. Eki tuli koko ajan kontissa kiinni kauheella raivolla, kävi pari kertaa ohikin mutta aina pääsin kuittaamaan takaisin

6.jpg

 

5.jpg

 

7.jpg

 Takaa lähtenyt Pekka ajoi mitään säästämättä kohti kärkeä. Jo alussa erottui tämä kolmen kärki joka karkasi muilta muille kierrosluvuilleMinä keulilla, Eki perässä ja Pekka kolmas. Vähän ennen puoltaväliä Pekka oli päässyt Ekin ohi mutta puna-asuisen lenkkeilijän mukaan Pekalla rupesi kumit sulaa alle ja Eki kyttäs kontissa ohitus paikkaa.

8.jpg

Pekan yrittäessä kohti ykköspaikkaa ohjaus-servoni akseli meni poikki ja tulos oli ulos. Pekka siirtyi keulille Eki perässä. Pari kierrosta siitä niin Ekiltä lähti pyörän mutteri, toinen kärki kuski pois pelistä vaikka pääsikin jatkamaan oli jo monta kierrosta jäänyt kärjelle. Pekka sai painella kaikessa rauhassa meidän poistuttua, mutta eipä painellu kauaa kun virikoneelle tuli niin jano että menovesi loppui pari minuuttia ennen loppua. kuitenkin Pekka oli jo muita niin paljon edellä että vain Nevalaisen Pasi pääsi ohi. Näin siis muidenkin joukossa pidetty varma kolmoisvoitto HARM:lle siirtyi tulevaisuuteen! Eki siis kuudes, minä seitsemäs. Paremmalla tuurilla ensi kilpailuissa! 

Sen verran täytyy todeta kilpailun kulusta etten muista milloin kärjessä olisi ollut koskaan näin tiukkaa vääntöä!

Muuten, Ekin salaatti oli niin voimakasta että skaban jälkeenkin ukossa oli vielä samaa raivoa kuin radalla totes meinaa suu pielet vaahdossa" SHAATANA STONDE" sillä tarkoittaen varmaankin meidän erittäin huonoa tuuria ja se katse mikä Ekillä oli, niin sillä saadaan sekuntti pois kierrosajoista!

Onnea Pasille, hieno voitto!!

Ilpolle onnittelut parhaasta henkilökohtaisesta sijoituksesta 4.

Kiitos kaikille kanssa kilpailijoille ja Racingfactorylle hienosta päivästä, Nähdään radalla!

Kuvat: Henry Salmèn, Kiitos!